mt. kinabalu

Jatkan siitä mihin Niko jäi edellisessä. Leppoisan jokiveneilyn jälkeen oli aika siirtyä tositoimiin. Edessä Kaakkois-Aasian korkein vuori, Mount Kinabalu, 4095,2 metriä merenpinnasta. Aamusta kamppeet kasaan ja taksi bussiasemalle ja bussi vuoren juurelle. Perillä oltiin joskus yhdentoista aikoihin, ja vuoristoilma iski bussista astuttaessa tylysti päin kasvoja; kylmähän siellä oli piru vie, kun Suomessa ois ollu. Kamalaa. Alkushokista toivuttuamme lähdettiin hoitamaan kiipeämislupia ja opasta. Ne meistä, joilla oli passissa Malesian opiskelijaviisumi, ja kaiken lisäksi passi mukana, saivat kiipeämisluvan 30 ringitillä, mikä on hinta jonka paikalliset maksaa, muiden maksaessa normaalin 100 ringitin (~20e) turistiluvan. Allekirjottanut kuului jälkimmäiseen yhden hengen ryhmään. Kirottua. Säädöt säädettyämme nautimme pikaisen aamupalan/lounaan, ostimme hieman kiipeämisevästä ja kävimme töihin.

Kiipeäminen meni todella kivuttomasti 1866 metriin asti, josta aloitimme kiipeämisen omin jaloin, rinkat selässä. Ensimmäisen 100 metrin jälkeen sitä alkoi ihmettelemään että minkä takia sitä on tullut tällaista tekemään, kun voisi olla rannalla makoilemassa. Tyhmää. Alkujäykkyydestä päästyämme homma alkoi sujumaan hieman helpommin, vain muuttuakseen tuskallisemmaksi myöhemmässä vaiheessa. Vaikka välillä meinasi tehdäkin tiukkaa, ja tuntui siltä että hikoilee huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeellista, niin perille kuitenkin päästiin. Perusleiriin meinaan. Laban Rata on 3272 metrin korkeudessa oleva perusleiri, johon ensimmäisen päivän kiipeäminen päättyi. Nousua yhteensä 1406 metriä. Leirissä on pari majataloa sekä yksi ravintola. Palkitsimme itsemme jääkylmällä suihkulla, jonka jälkeen hytisimme jääkylmässä huoneessamme. Majatalossa ei ollut lämmitystä ja lämpötila oli neljän aikaan illalla saapuessamma hieman reilu 10 astetta. Siis aivan kamalaa. Piti vetää kaikki vaatteet päälle ja vuokratoppatakki niskaan että pärjäs noin jäätävässä ilmastossa. Jotkut vielä elää noin kylmässä! Hyi. Käytiin vetämässä ylihintaset päivälliset ravintolassa ja painuttiin lähes suoraan nukkumaan, sillä vuoristoilma alkoi kummasti ramasemaan ja seuraavana aamuna herätys oli kahdelta. Siis sillon yökahdelta.

Huonosti nukutun yön jälkeen vedettiin pikainen suolakeksi-tonnikalalevite-perunalastuaamiainen ja aloitettiin kiipeäminen huipulle säkkipimeässä yössä. Toisen päivän nousu osoittautui ensimmäisen päivän osuutta huomattavasti rankemmaksi ja hyvin paljon jyrkemmäksi. Varsinaisesta vuorikiipeilystä ei sentään vielä puhuttu, mutta köyttä joutui jo apuvälineenä käyttämään. Vaikka loppunousussa ei ollut rinkkoja selässä, tuntui jalat painavan sen verran paljon että nousu oli melko verkkaista ja taukoja joutui pitämään vähän väliä. Kolmen tunnin puurtamisen jälkeen vihdoin saavutettiin huippu, juuri sopivasti ennen auringonnousua. Sattuipa vielä semmoinen tuuri että taivas oli aivan kirkas, eikä tuullut lainkaan (opiskelijaystävällämme Valtterilla, joka oli noussut vuorelle muutamia viikkoja aikaisemmin, oli näkyvyys ollut 3 metrin luokkaa, ja jäätävä tuuli puhaltanut täydellä teholla. Paskempi säkä). Vaikka nousu oli ollut todella rankka, niin maisemat kyllä korvasivat jokaisen askeleen. Todella, siis todella kaunista. Ei sitä oikein sanoin voi kuvailla, joten menkää itse katsomaan.

Auringon noustua ja kuvat otettuamme aloitimme laskeutumisen, joka ei näin vanhan miehen polville tehnyt kyllä yhtään hyvää. Laban ratassa otimme reilun tunnin unet, söimme lounaan ja lähdimme jatkamaan alaspäin. Ai ai ai ai. Jos polvet osaisivat huutaa armoa, sitä ne olisivat tehneet. Minun polvet meinaan. Muilla ei vaikeuksia tuntunut olevan. Kestivät ehjänä kuitenkin alas asti. Sitten se oli tehty ja taas sai olla ylpeä itsestään. Hyvä hyvä. Bussi takaisin Kota Kinabalulle, siellä palkitsimme itsemme parilla oluella (joka muuten oli Nikon mainitsemassa majatalossa, Summer Lodge se tais olla, halvempaa kuin kaupassa. Myivät meinaan jostain hankittua verovapaata kaljaa. 4 rm/tölkki, löytyi montaa eri laatua, mm. Budweiseriä!). Yli-ystävällinen majatalo antoi meidän käyttää suihkuaan, ja suihkuteltuamme ehdimme juuri ja juuri syömään päivällisen, kun pitikin jo kiiruhtaa lentokentälle ja kotiopäin. Lento KL:iin, taksi bussiasemalle ja juuri ehdittiin viimeseen yöbussiin Penangille. Tehokasta. Melko tiivis viiden päivän paketti kaikenkaikkiaan, vaikka suunnitelmat muuttuivatkin sataan kertaan ja arpomista riitti enemmän kuin marttojen sunnuntaibingossa. Taaskin oli kivaa.

-t.