Crazy Bangkok!

Kiiretta pitaa, mutta ei stressi kiiretta. Bangkokissa vierahti kolme paivaa paaosin yhden kilometrin sateella olevella alueella. Keskiviikkona tanne tullessamme paikalla oli muutama muukin vaihtari penangilta toiset matkalla kotiin ja toiset matkalla ties minne. Koossa meita oli mina, tero, leena, laura, mitch ja kearney. Lauralla, mitchilla ja kearneylla oli ennalta sovittu suunnitelma lahtea bangkokin maineikkaiseen ping pong showuhun. Pakkohan se oli mukaan lahtea, kun kerran muutkin oli menossa. No taytyy myntaa etta halusin minakin tuon friikkishown nahda. Sen verran siita on kaikki puhunut ketka siella oli kaynyt. Nyt sitten kaikki mummot ja papat ja muutkion sukulaiset, jotka kuulemma kauhistellen luette meidan blogia siella kotosuomessa simmut kiinni. Ping Pong shown paaosissa on naisten pimpulat, mutta tama ei ole mikaan eroottisen tyydytyksen haku show. Showlla on nahtavasti vain yksi tarkoitus. Mita ihmeellisempia juttuja voit pimpullalla tehda se tehdaan. Siella ne veteli partateria ulos sielta, avas pullonkorkin silla, ampu silla puhallusputkitikkoilla ilmapalloja ilmasta.... jaa etta huh HUH HUh..Niinpa. Esiintyjista kylla naki sen etta omasta ilosta ne ei lavalla ole. Nain ne asiat vaan taitaa olla taallapain maailmaa. Seuraava HUH HUH kaveli vastaan torstai iltana kadulla. Kadulla tuli nimittain vastaan isanta ja sen koira. Koiralla oli joku futuristisen nakonen sahkokaulapanta ja varivalohassakkalaite paan paalla. Isannalla oli kadessa kaukoohjain. talla kauko-ohjaimella isanta pystyi, ilmeisesti sahkopulssien avulla, ohjailemaan ja usuttamaan koiraa kadun kulkijoiden paalle, siis oikeaan koiraa. Sekopaa sekopaa sekopaa.... Eilen oli vika ilta. Eihan vikaa iltaa aasiassa voinut olla ilman amparia. Bucket effect veti teron villiksi ja loppuillasta terolla sai rastat partaansa. Noh mina se itse taisin olla joka niita rupes vasaan. Lopuksi vaan tuunattiin ne oikean rastaparturin kanssa. Lopputulos on itseasiassa aika viilee! Jotain omaperaista, mutta komeaa. Parin tunnin paasta lahtee lento australiaan. Kuulumiset australiasta laitetaan heti kun se on mahdollista ja on jotain kerrottavaa. Kiitos mielenkiinnostanne.

Perhentian

Formuloitten jälkeen iskä ja äiskä lähti siis mukaan penangille. Penangilla käytiin ostamassa porukoille uusi matkalaukku, johon ruvettiin sitten työntämään kaikkea viimeisen viiden kuukauden aikana kertynyttä kamaa, jota on turha lähteä maailman ympäri roudaamaan. Kiitos Iskälle ja Äiskälle tästä tämä helpotti meidän postilähetys rumbaa huomattavasti. Ja nyt pitää laittaa tosikovalla vauhdilla nopee tiivistys perhentiasta. Ollaan nimittäin tunnin sisällä luovuttamassa kämpää, joka on nyt siis ollut meillä vuokralla viisikuukautta. Ei siinä muuten mitään mutta kun kämppä on vielä räjähdys ja lento bangkokkiin lähtee viideltä. Lähdettiin teron, leenan, tuomon ja hannan kanssa viimeiselle saarireissulle aasiassa. Kohteena perhentian saaret, joita on muunmuossa kuvattu sanoin "täällä voit vielä tuntea millaiseksi maailma oli luotu ennenkuin ihminen pilasi sen". Äiti ja Isä jäivät meidän kämpille viettäämään loppulomaansa. Perhentia todellakin oli kuvan kaunis ja pääsi ehkä top kahteen rantakohteista joissa ollaan käyty. Viikko perhentialla meni niin kuin muutkin saari viikot. Yksi todella hullu sukellus tuli tehtyä. Meri oli nimittäin mustanaan meduusoita. Se oli omalla tavallaan hieno kokemus, mutta en ehkä viitsisi kuitenkaan uudestaan tehdä. Kummatkin kädet ja nilkat sai aika paljon osumaa. Meduusan polttaa vähän niinkuin nokkonen mutta kovempaa. AI AI! Koko sukellus kuluin meduusoita väistellessä ja omaa pääparkaa suojellessa. Perhentianilla tutustuttiin kanadaleiseen tyttökolmikkoon, joka lähtikin meidän seuraan penangille perhentianin jälkeen. Tulipahan meidän kämpän vierashuoneellekkin käytöö. Perhentianilta tultiin hirmukyydillä viimeisiin tentteihin penangille ja nyt se koulu on sitten ohi. Ja tänään alkaa matka maailman ympäri. Meillä on kova ikävä teitä kaikkía siellä suomessa, mutta jos tämä aika jatkaa samaan tahtiin kulumistaan kuin tähänkin asti niin kohta ollaan jo suomessa. Laitan vähän perään randon kuvia ilman mitään selittelyitä ja jos myöhemmin aika riittää niin kerrotaan perhentiasta lisää. Matka jatkuu seuraavasti Bangkok-australia-new zeland-Fiji-LA-Lontoo.

F1

Torstai 5.4.2007 lähdettiin yölautalla kohti penangia. Minulla määräänpäänä KL ja Esalla ja Lauralla Penang. Itse pidin matkalla penangilla muutaman tunnin paussin ja nappasin Teron ja Leenan matkaan. Yhteesä tuli matkustamista taas 36 tuntia. Kyllä täällä ainakin bussissa istumiseen oppii, jos ei muuta. Aamulla KL:ssä kävin tsekkaamassa itseni sisään porukkoitten varaamaan hotelliin ja kävin buffee aamiaisella Toyotan talliitiimin seassa. Hotelli oli vähän eri luokkaa kun se mitä ollaan teron kanssa totuttu. Sheraton twin towers. Tero ja Leena meni keskustassa sijaitsevaan tuttuun ja turvalliseen pudu hostelliin. Pikku aamunokoisten jälkeen äiskä ja iskä jo kopputtelikin ovelle. Tervetuloa! Aamu oli siitä harvineinen että täällä ei oo tottunut heräilemään niin aikaisin että aamupalan aikaan olisi yleensä hereillä, mutta tänä aamuna kerkesin käymään kaksi kertaa buffee aamiaisella, jossa osasin nimetä vain murto-osan pöperöistä nimeltä. Kisa maalaukset naamaan ja radalle aika-ajoja seuraamaan. Formuloissa oli lähdes kaikki suomalaiset vaihtarit penangilta. Tulipa siinä sitten samalla useisiin tuttuihin naamoihin törmättyä. Hauskaa täällä aasiassa reissaamisessa muutenkin on kun reissaat ihan missäpäin tahansa niin lähes aina, joku tuttu vaihtari tulee kulma takana vastaan. Kaikki menee ristiin ja rastiin ympäriinsä ja törmäilee matkan varrella. Kimi tuli aika-ajoissa kolmanneksi. Illalla piti muistella äiskän ja iskän kanssa yhdessä lanseeraamaamme ympäriseiskaa ja lyödä vetoja sunnuntain Formula 1 GP tuloksista. Käytiin siinä china-townissa ostamassa parit halvat ferraripaidat. Tarkoituksena oli löytää chinatown ostosten jälkeen, jokin kiva ruoka mesta porukalla, mutta paikan löytäminen osoittautui niin mahdottomaksi että päädyimme viemään äiskän ja iskän gourmee illalliselle Mc.D:n ihmeelliseen maailmaan. Nam Nam!! Sunnuntaina Kim oli kolmas. Vähän siinä tosin teki mieli takkia kääntää ja ottaa vanhat McLaren kamat kaapista päälle, kun menivät kaksoisvoiton ottamaan. Saimme paikattua edellisen McD kokomuksen sunnuntaina herkullisella pihviaterilla. Illalla vaihtarit kokoontuivat kaupungilla ja lähti juhlimaan pronssia. Itse en enään ikinä löytänyt takaisin porukoitten Sheraton hotellille. Porukat toi mun kamat aamulla kaupungille ja otettiin ökybussi omilla televisionojilla varustetulla sohvabussilla. Eurorahaa 7-8 e!

THAIisLAND tournee!

Selväähän se oli jo seuraavana päivänä Kota Kinabalun betonireisi harjoituksen jälkeen, että rantakohde oli seuraavana vuorossa. Saavuttiin tiistaina takaisin borneolta penangille. Ensimmäisen päivän jälkeen alkoi jo ahdistaa. Niko, Esa ja Valle ottikin torstaina suunnan kohti krabia thaikkulandiassa. Terolla oli myös liput krabille bangkokin kautta lauantaina. Bangkokista tero kävi nappaamassa Leenan matkaan. Poijaat lähti siis odottamaan kaksikkoa krabille. Krabin suurin ja tunnetuin kohde on ao nang biitsi. Se oli sellanen turistirysä että jaksettiin siellä ehkä yhden kaljan verran viettää aikaa ja sitten longtail botskilla hat ton sai (Hatun sain) biitsille. Täällä meininki muuttu sen verran stressittömäksi että sadan metrin matkan liikkuminen oli ehkä maksimi enennen teron ja leenan saapumista. Uskomattoman massiiviisten kiviseinämien väliin sijoittuva biitsi tarjoaa, ehkä maailman hienopia maisemia seinäkipeilijöille. Parin päivän riippumatto sekoilun jälkeen päätettin ottaa reissun eka aktiviteetti. Aktiviiteetin nimi oli kajakki melonta seikkailu suuntaan X. En tiedä mikä siinä oli idea,mutta kaikki otti retkelle passit mukaan. Kaippa me meinattiin meloa malesiaan tai indonesiaan. Noh pyydettiin rantarokkareilta vesipussia suojaamaan varusteitamme. Ne oli sillain joo joo tottakai meiltä yksi vesipussi löytyy. Hetken kaivamisen jälkeen, joku pojista toi perus mustan jätesäkin ja tarjosi sitä-water back water back. Otettiin tarjous vastaan, koska olihan veneessä lisäksi veden pitävä luukku tavaroille. Ensimmäisen kymmenen melallisen jälkeen koko porukka(Niko, Esa ja Valle). Päätti kallistaa vasemmalle etuviistoon. Ikäänkuin olisi yritetty intiaanikäännöstä. Kukaan ei ilmeisesti ollut sen verran kokenut meloja, että olisi tiennyt sen olevan mahdotonta kolmen hengen kajakilla. Seuraava vartti meni tasaiset jokapuolelle levinneitä släpäreitä keräillessä. Se oli onneksi ensimmäinen ja viimeinen 180-astetta täyttävä täysiympyrä tällä reissulla. Parin rannan ja kivipilarin ohituksen jälkeen. otettiin stoppi tyhjälle 5*6m tyhjälle biitsille. Water back osoittautui toimivaksi. Vesi meni sisään niin se ei tullu sieltä enään ulos=vesitiivis. Esan ja Vallen passileimat vähän levähti ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Kameratkin hieman kastui, mutta pysyi ehjänä. Loppumatka melottiinkin vesisateessa takaisin hatun saille. Kiipeämään olisi ollut kiva mennä, mutta jostain tuntemattomasta syystä se vaan jäi. Esa lähti penangille opiskelemaan ja muut lähdimme suuntaamaan maanantai aamuna phiphi:n saaria joilla kävimme siis jo kerran aikaisemmin jouluna, mutta sukelluskortti puuttui silloin taskusta ja maya bay(The Beach elokuvan kuvauspaikka) jäi näkemättä. Pikku bungalowit rannalta ja suunnittelemaan oikeaa aikaa sukelluksille. Sukkelus phi phillä oli yksi parhaista, jos lasketaan että mitä kaikkia särkiä samalla sukelluksella voi nähdä. Tässä vähän listaa: Leopardi hai, Iso kilppari(Hawskbill turtle), Jätti mureena, Meriheppa, musta ja sinitäplä pufferit, titaani laukaisimia(Meren ärtyneipiä kaloja, joilla voimakkaat leuat), keltainen laatikkokala, leijona kala, skorppiooni kala, rauskuja, enkeli kala jne... Aikamoinen dyykki. Käytiin phiphillä myös yksi yhdistetty snorklaus/salaa maya baylle retki. Maya bay on päivisin täynnä jengiä...kiitos Beach elokuvan. Joten nykyään rannalle astumisesta veloitataan pääsymäksu-mitä VT. Ei todellakaan olla maksamasta siitä että pääsee astumaan rannalle. Meidän sniikki longtailboat kuski kertoi meille salareitin erään luolan läpi ja pientä polkua pitkin josta pääsi salaa hippailemaan rannalle takakautta. Teki maya bay visiitistä huomattavasti mielenkiintoisemman. Phi Phillä jouluna vakibaarikiksi tuli carpe diem, josta irtosi tulenpyöritystä vastaan ilmasta soppaa. Kyllähän täällä taas muutaman päivän viihtyi. Phi phi ei tarjonnut meille sukelluksien jälkeen mitään uutta, joten keskiviikko torstain kieppeillä otettiin vesihävittäjä thaimaan eteläisimmälle saarelle koh lipelle, jossa siis esan kanssa jo kerran käytiin aikaisemmin viikonloppua viettämässä. Edelleen oli sukellukset mielessä. Vesihävittäjässä oli kolme 225 heppasta myllyä ja kaasulla oli yksi asento. Tukka lähti nahka palo ja mafiagangsterin näköset venekuskit hieroivat kannella toistensa sisäreisiä. Lipellä olikin melkonen määrä suomalaisia meitä odottelemassa. Sanna, Laura, Hanna, Antti, Olli ja Jiinus. Samaisena iltana oli sama thaimaan kovin reggaupumppu sattumalta taas keikalla lipellä. Viime lipen käynnillä Job 2 Do esiintyi meille viimeisenä iltana. Suomiseuran illanistujaiset parvekkeella ja jalat notkuen keikalle. Aamupalalla tapasimme kummallisimman lintuilmestyksen forever. Kertokaa nyt te onkoo tää kana, hanhi vai kukko vai mitä häh! Lipellä ei suurin osa ajasta meni taas relaksoitumiseen, joten hankala on mitään erikoisempia tähän mainostaa. Pari hyvää sukellusta käytiin myös heittämässä. Eka niistä oli leppoisin sukellus ikinä. Virtaus oli myötämielinen ja sukelluksen kaava meni näin. Mene veden alle syvyyteen X-anna virran viedä-ihmettele kunnes alkaa ilma loppumaan-nuose pintaan. Ja sukkellus vielä lasketaan urheilu lajiksi. Paras sellainen ikinä.
Lipellä joku kolmisen päivää ja sen jälkeen lähdin yksin kohti Koh Taota! Tero, Leena, Valle, Laura ja Sanna lähti takasin penangille. Olli ja Antti jäi levytteleen ja mä otin suunna Koh Taota. Alun perin oli tarkoitus keretä full mooneihin, joissa oli kourallinen vaihtareita jo paikan päällä. Selvis että on mahdotonta keretä päivässä Koh Phanganille. Lähdin siis taolle, johon esa oli lauran kanssa tulossa full moonien jälkeen. Ensimmäisenä taolla vuokrasin jonkin asteisen skootterin ja enduropyörän välimällain, jolla lähdin tutkailemaan saarta. Hommasin kolmen hengen kämpän. Biitsiltä X jonka nimeä nyt ei jaksa muistaa. Laura ja Esa oli tulossa myöhemmin samaan kämpään. Tao oli yllättävän leppoisan oloinen saari vaikkakin jo vähän phiphi mäisesti ruotsalaisten kansoittama. Ja jos jonkin näköistä turisti pytinkiä on pykätty pystyyn ja maksullisia naisia näkyy iltaisin katukuvassa. Lipeltä tuttu Jiinus oli Divemasterina kämppämme vieressä sijaitsevassa suomalaisessa diveshopissa. Dive shopin jengi oli lepposaa porukkaa ja ekana iltana oli erään uuden divemasterin valmistujaiset. Tämä seremonia sisältää viimeisen divemasterin tutkintoon liittyvän snorkkelitestin. Snorkkelitestissä snorkkelin toiseen päähän on teipattu suppilo-suppiloon kaadetaan ämpärillinen pahaa alkoholipitoista litkua ja toinen pää snorkkelista on luonnollisesti suussa. Tällä kertaa ämpärissä taisi olla, jotain kaljan ja vodkan sekoitusta. Hyvin se jamppa siitä suoriutui, mutta loppuiltaa en taida kuvailla sen tarkemmin sillä hän saattaa lukea blogiamme enkä ole ihan varma haluaako edes itse tietää mitä tuli tehtyä... Esa vuokrasi samanlaisen mopedin. Ja vuorossa oli perinteinen, joka saarella suoritettava saarikierros. Saarikierroksella tutustuttiin taon krossipyöriä vaativiin hiekkamäkiteihin, joissa oli montaa koloa mihin tippua. Pari makeeta mestaakin pongattiin. Sukeltamisen jälkeen taon suurin bisnes on luultavasti turisteilta rahojen kiskominen mällätyistä mopoista. Mopoja vuokrataan joka kulman takana ja vuokraaminen on todella halpaa. Moposta merkataan kaaviokuvaan kaikki vanhat naarmut. Uusista naarmuista turisti maksaa mopoa paluttaessa. Näitä uusia naarmuja syntyy helposti, koska mopoja saa vuokrata vaikka Plussakortilla ja hiekkamäet on mahdottomia ajaa kyseisillä hernepyssyillä. Pakkohan se Taollakin oli sukeltamaan lähteä, kun kerran thaimaan sukelluskierrokselle oli lähdetty. Ja Tao on ehkä tunnetuimpia thaimaan sukelluskohteita ja noin turengin kokoisella saaralla on about 52 diveshoppia. Odotettavissa olikin siis että sukellusretkellä tullee näkymään enemmän sukeltajia kuin kaloja. Meillä oli suuret tavoitteet sukellusretkelle, sillä kahtenä perättäisenä päivänä suomalaisen diveshopin porukka oli bongannut baby valashain (5-6m) tietyllä dive sitella. Lähdettiinkin sukeltamaan siinä toivossa että löytyisi myös sen äippä(12m). Ei löytynyt. Ja niinkuin oli kuullutkin vähän oli turhan monta sukeltajaa samassa paikassa samaan aikaan. Sukelluskohde ja näkyvyys olivat kuitenkin uskomattoman mageet. Sinnehän se porukka tietysti ajautuu missä on hienot sukellusmestat kai se on ihan luonnollista. Toisena sukkeluksena suritettiin esan kanssa syväsukellus, jonka tarkoituksena oli saada pojat typpihumalaan. Tai niin meidän kouluttaja sen ilmaisi.(Typpinarkoosi, kansanomaisemmin syvyyshumala, johtuu ilmassa olevan typen korkean osapaineen aiheuttamasta narkoosista. Typpihumalan alkamissyvyys on yksilöllistä, mutta se alkaa vaikuttamaan noin 30 m syvyydessä ja voimistuu syvemmälle mentässä. Vaikka typpihumalaa ei keskisyvyyksillä tiedostaisikaan, se vaikuttaa sukeltajan reaktiokykyyn ja motorisiin toimintoihin alentaen suorituskykyä ja lisäten onnettomuusriskiä. Typpinarkoosin oireita ovat em. seikkojen lisäksi esim. jännityksen kasvu, euforiatila, huvittuneisuus, liika itsevarmuus, muistikatkot ja keskittymiskyvyn puute. Typpinarkoosin (ilmalla) voi välttää olemalla sukeltamatta syvälle). Meille annettiin kaksi minuuttia sukeltaa 34 metrin syvyyteen ja pohjalla kouluttaja tuli testaamaan muutamia meidän motorisia tomintoja ja tarkkailemaan pyöriikö silmät päässä. Kouluttajamme kertoi muunmuossa jostain oppilaastaan sellaisen tarinan että oli typpihumala vaikuttanut sen verran pahasti että oppilas oli ruvennut tarjoamaan happea kalalle. Itsellä ja esalla pysyi pää kasassa kohtuullisen hyvin. Fiilis pohjalla oli kuin olisi sukeltanut parin kaljan jälkeen eli alkuhiprakka. Noh nyt on sit lisenssi sukeltaa syvemmällekkin, mistä 0n hyötyä monessa kohteessa, jossa esim laivan hylky on syvemmällä, kuin 24m. Kuvassa hippibussista tuunattu baari taolla. Taolla ollessani iskä ja äiskä soitti että olivat ottaneet äkkilähdön KL:n ja haluaisivat kisoihin kovasti. Lupasivat maksaa mulle hotellin ja kisaliput jos järkkään liput ja lähden mukaan kisoihin. Ei tarttenut kauaa miettiä... Taolla taisi vierähtää kolma tai neljä päivää ja sitten mulla tulikin jo hirmu hoppu kohti KL:ää. Siitä lisää Myöhemmin.

mt. kinabalu

Jatkan siitä mihin Niko jäi edellisessä. Leppoisan jokiveneilyn jälkeen oli aika siirtyä tositoimiin. Edessä Kaakkois-Aasian korkein vuori, Mount Kinabalu, 4095,2 metriä merenpinnasta. Aamusta kamppeet kasaan ja taksi bussiasemalle ja bussi vuoren juurelle. Perillä oltiin joskus yhdentoista aikoihin, ja vuoristoilma iski bussista astuttaessa tylysti päin kasvoja; kylmähän siellä oli piru vie, kun Suomessa ois ollu. Kamalaa. Alkushokista toivuttuamme lähdettiin hoitamaan kiipeämislupia ja opasta. Ne meistä, joilla oli passissa Malesian opiskelijaviisumi, ja kaiken lisäksi passi mukana, saivat kiipeämisluvan 30 ringitillä, mikä on hinta jonka paikalliset maksaa, muiden maksaessa normaalin 100 ringitin (~20e) turistiluvan. Allekirjottanut kuului jälkimmäiseen yhden hengen ryhmään. Kirottua. Säädöt säädettyämme nautimme pikaisen aamupalan/lounaan, ostimme hieman kiipeämisevästä ja kävimme töihin.

Kiipeäminen meni todella kivuttomasti 1866 metriin asti, josta aloitimme kiipeämisen omin jaloin, rinkat selässä. Ensimmäisen 100 metrin jälkeen sitä alkoi ihmettelemään että minkä takia sitä on tullut tällaista tekemään, kun voisi olla rannalla makoilemassa. Tyhmää. Alkujäykkyydestä päästyämme homma alkoi sujumaan hieman helpommin, vain muuttuakseen tuskallisemmaksi myöhemmässä vaiheessa. Vaikka välillä meinasi tehdäkin tiukkaa, ja tuntui siltä että hikoilee huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeellista, niin perille kuitenkin päästiin. Perusleiriin meinaan. Laban Rata on 3272 metrin korkeudessa oleva perusleiri, johon ensimmäisen päivän kiipeäminen päättyi. Nousua yhteensä 1406 metriä. Leirissä on pari majataloa sekä yksi ravintola. Palkitsimme itsemme jääkylmällä suihkulla, jonka jälkeen hytisimme jääkylmässä huoneessamme. Majatalossa ei ollut lämmitystä ja lämpötila oli neljän aikaan illalla saapuessamma hieman reilu 10 astetta. Siis aivan kamalaa. Piti vetää kaikki vaatteet päälle ja vuokratoppatakki niskaan että pärjäs noin jäätävässä ilmastossa. Jotkut vielä elää noin kylmässä! Hyi. Käytiin vetämässä ylihintaset päivälliset ravintolassa ja painuttiin lähes suoraan nukkumaan, sillä vuoristoilma alkoi kummasti ramasemaan ja seuraavana aamuna herätys oli kahdelta. Siis sillon yökahdelta.

Huonosti nukutun yön jälkeen vedettiin pikainen suolakeksi-tonnikalalevite-perunalastuaamiainen ja aloitettiin kiipeäminen huipulle säkkipimeässä yössä. Toisen päivän nousu osoittautui ensimmäisen päivän osuutta huomattavasti rankemmaksi ja hyvin paljon jyrkemmäksi. Varsinaisesta vuorikiipeilystä ei sentään vielä puhuttu, mutta köyttä joutui jo apuvälineenä käyttämään. Vaikka loppunousussa ei ollut rinkkoja selässä, tuntui jalat painavan sen verran paljon että nousu oli melko verkkaista ja taukoja joutui pitämään vähän väliä. Kolmen tunnin puurtamisen jälkeen vihdoin saavutettiin huippu, juuri sopivasti ennen auringonnousua. Sattuipa vielä semmoinen tuuri että taivas oli aivan kirkas, eikä tuullut lainkaan (opiskelijaystävällämme Valtterilla, joka oli noussut vuorelle muutamia viikkoja aikaisemmin, oli näkyvyys ollut 3 metrin luokkaa, ja jäätävä tuuli puhaltanut täydellä teholla. Paskempi säkä). Vaikka nousu oli ollut todella rankka, niin maisemat kyllä korvasivat jokaisen askeleen. Todella, siis todella kaunista. Ei sitä oikein sanoin voi kuvailla, joten menkää itse katsomaan.

Auringon noustua ja kuvat otettuamme aloitimme laskeutumisen, joka ei näin vanhan miehen polville tehnyt kyllä yhtään hyvää. Laban ratassa otimme reilun tunnin unet, söimme lounaan ja lähdimme jatkamaan alaspäin. Ai ai ai ai. Jos polvet osaisivat huutaa armoa, sitä ne olisivat tehneet. Minun polvet meinaan. Muilla ei vaikeuksia tuntunut olevan. Kestivät ehjänä kuitenkin alas asti. Sitten se oli tehty ja taas sai olla ylpeä itsestään. Hyvä hyvä. Bussi takaisin Kota Kinabalulle, siellä palkitsimme itsemme parilla oluella (joka muuten oli Nikon mainitsemassa majatalossa, Summer Lodge se tais olla, halvempaa kuin kaupassa. Myivät meinaan jostain hankittua verovapaata kaljaa. 4 rm/tölkki, löytyi montaa eri laatua, mm. Budweiseriä!). Yli-ystävällinen majatalo antoi meidän käyttää suihkuaan, ja suihkuteltuamme ehdimme juuri ja juuri syömään päivällisen, kun pitikin jo kiiruhtaa lentokentälle ja kotiopäin. Lento KL:iin, taksi bussiasemalle ja juuri ehdittiin viimeseen yöbussiin Penangille. Tehokasta. Melko tiivis viiden päivän paketti kaikenkaikkiaan, vaikka suunnitelmat muuttuivatkin sataan kertaan ja arpomista riitti enemmän kuin marttojen sunnuntaibingossa. Taaskin oli kivaa.

-t.

Kota Kinabalu

Malesia jakautuu kahdelle suurelle mantereelle. Oltiin kuultu että siellä toisessa malesiassa borneolla on sellanen komee ja korkee vuori nimeltään mount kinabalu. Joku oli meille valehdellu että se olis vielä ihan mahdollista kiivetä ylös asti ilman aikaisempaa kiipeämis kokemusta. Pakkohan sitä oli sit lähteä yrittämään. Meidän lisäksi mukaan lähti hullu raskalainen eli Laura, joka on tykännyt matkata kieroutuneessa matkaseurassa ja sai trekkauskipinän Taman Negaran viidakossa. Lähdettiin reissuun 14.3 yö bussilla. Tarkoitus oli pysähtyä Kuala Lumpurissa, josta lento lähti aamulla. Yöbussit on kuitenkin vähän turhan mukavia matkustaa ja oltiin satuttu vielä sellaseen bussiin, jonka päättäri ei ole KL. Uni tuli ja KL meni. Laura se taisi olla ensimmäinen, joka heräs KL:n jälkeen. Mars Mars kuskilta kysyyn että mitäs nyt tehdään kun pitäis keretä lentokoneeseen ja bussin nokka on kohti singaporea. Eihän se reppana kuski puhunut sanakaan englantia ja pyöritteli vaan päätään, että mees poika takas omalle paikalle siitä riehumasta. Tilanne raukes kun saatiin paikallinen tulkki väliin ja selvis että ei olla vielä ihan hirveen pitkällä KL:stä. Jäätiin seuraavassa kaupungissa pois, joka olikin hirveellä munkilla juuri saamaan suuntaan pois päin KL:stä kuin KL:n lentokenttä. Taksilla kentälle ja oltiin kentällä, jopa aivan liian aikaisin. Kinabalulla kamat hostelliin ja etsimään varauksia vuorella sijaitsevaan hostelliin. Ainoa ehto vuorelle kiipeämiseen on varaus hostellista. Tarkoitus oli lähteä kiipeämään heti seuraavana aamuna, mutta kävikin niin että mestat oli täynnä. Seuraavaksi vapaata kolmelle oli sunnuntaina ja nyt elettiin torstaita. Hokattiin ruveta tyrkyttämään malesian opiskelija viisumia. Säkä kävi ja saatiin kaikki paikallisten hinnoilla, joka tarkoitti käytännössä vähintään puolet hinnoista pois. Suunnitelmien muutos-> Ei haluttu jäädä Kinabalun kaupunkiin viettämään aikaa lyhyestä ajastamme borneolla, koska kaupunki ei tarjonnut muuta hyvää kuin Burgerkingin ja herkullisen italialais ravintolan. Oltiin keretty jo chekata itsemme sisään hostelliin, mutta ylimukavat hostellin pitäjät oli myötämielisiä ja saatiin rahat takaisin. Kinabalun edustalla on monta pientä saarta, joille meillä oli halu päästä. Arvottiin, arvottiin ja arvottiin että mille saarelle ja minkälaisella majoituksella. Loppuratkaisu oli hieman arvelluttava... Vettä tuli kaatamalla ja vuokrattiin leiriytymisvälineet ja ostettiin kasseihin tarpeeks sapuskaa kahdeksi päiväksi. Veneellä saarelle sapi nimiselle pienelle saarelle, jossa ei ollut majoitusta. Saaren yhdessä kulmassa oli pieni ranta-alue, johon kuskattiin päivisin turisteja snorklaamaan. Öisin saarella osui kuitenkin vain pari paikallista vartijaa. Otettiin teron kanssa viidakkovaellus tiedustelu saaren toiselle puolelle. Sieltä löytyi oma privaatti laguuni. Uusi marssi takas hakeen kamat ja Laura. Ilta meni mukavissa leiritunnelmissa notski pystyyn ja yrittettiin siinä vähän perinteistä suomalaista makkaran grillausta, mutta kokemus ei ollut paikallisilla kana nakeilla vastaava. Kaikki muu olikin sitten uskomatonta. Kirkas taivas, meri, notski, musiikki, seura, ja pullo viskiä. Toinen päivä omilla mailla meni samoissa meiningeissä kuin ensimmäinenkin lilluskellessa ja chilluskellessa. Iltapäivällä alkoi olemaan myrskyn merkkejä ilmassa. Kermaperseitä alkoi pelottaan, joten kerättiin leiri kasaan. Suunnaksi Kota Kinabalun turvallinen summer lodge. Leppoisan leirielämän jälkeen aktiivihamasta alkoi kolottaan. Valinta oli selvä. Aamuksi varattiin whitewater rafting. Tämä kokopäivän setti tarjosi hupia koko rahalla. Vetäjät olivat käyneet luultavasti jonkin asteisen koomikko koulutuksen ja 45 vuotta vahalla junalla/raitella meidät juuri juuri piti junakuski jolla oli, joko A) pakkomielle painella junan torvea tauotta B) luukoharjoja ja näki raitella elefantteja C) Oli muuten vaan sekasin ja rakasti junan torven ääntä. Itse rafting oli ten times better then bali. Menoa ja meininkiä riitti huomattavasti enenmmän, mutta maisemat ei vetänyt vertoja balille. Ei rafting idea ole maisemia lähteäkkään katsomaan. Tero jatkaa.