Final countdown

Reilu kuukausi kotiinpaluusta on nyt kulunut ja vihdoin saadaan aikaiseksi raapustaa ylös reissupläjäyksemme viimeiset kohteet ja viimeiset turhat tarinat.

Fijiltä lähti lento kohti Amerikan ihmemaata. Poijaat oli taas selvitelly asioita hyvin etukäteen, sillä ei meillä ollut mitään hajua siitä, että USA:han mentäessä pitää olla etukäteen tiedossa ja varattuna hotelli, missä meinataan viettää maassa oleskeluaika. Meidän matkapolitiikkaan ei luonnollisesti kuulunut sellainen hostellien etukäteen varaaminen. Noh..chek in:issä se meille selvisi, kun virkailija totesi että meitä ei maahan päästetä, mikäli osoitetta ei löydy. Oltiin viimeiset jonossa ja lento oli lähdössä kymmenen minuutin sisään. Hetken käsien levittelyn ja ihmettelyn jälkeen. Virkailija ilmeisesti huomasi meidän epätoivoiset ilmeet kasvoilla ja kaivoi osoitelistan pöydän alta ja sanoi että valitkaa tästä hotelli ja osoite. Hän vannotti meitä, että ei saa kertoa USA:n virkailijoille, heidän auttaneen meitä. Luvattiin myös kirkkain silmin varata se huone kyseisestä hotellista...juu juu! Maahantulokorteissamme luki, joku arpakoneella valittu osoite, johon ei todellakaan oltu menossa. Heittämällä meni tarkastuksesta läpi ja tadaa USA:ssa, tarkemmin Los Angelesissa oltiin. Tähän väliin pitää kertoa kyseisen päivän ihmeellisin asia. Sillä elimme tuon perjatain kahteen kertaan. Aamulla heräsimme galalain saarella ja illalla 10 aikaan lähti lento Losiin. Losiin saavuimme kuitenkin kahden aikaan päivällä. Edelleen oli sama perjantai vaikka lentokin kesti 10 tuntia. Perjantain pituudeksi meille tuli 42tuntinen vuorokausi. Ihmeellisiä asioita saa aikaiseksi kansainvölisen päivänmäärärajan ylittäminen. Ensimmäinen kohteemme oli venice beach. Venice beach on juurikin se mesta, missä treenatut ihmisvartalot rullaluistelee elokuvissa pitkin pitkää asfalttibaanaa hiekkarannan rajalla. Amerikkaan meneminen tai ainakin kohteisiin, joissa me käytiin, meneminen on hieman epätodellissen tuntuista, koska paikat näyttää tutuilta, vaikka niissä ei ole koskaan käynytkään. Venice beachillä tuntui siltä että ihmiset osaavat nauttia elämästä. Rannalla kulkiessa törmää omiin harrastuksiinsa paneutuneita ryhmiä ja ihan vain päivästä nauttivia ihmisiä piknikillä. Rullatanssiluistelijoita, capoieraajioita, breikkaajia, skeittaajia, akrobaatteja, koripalloilijoita, jonkkareita, rantapalloilijoita, rumpuryhmiä, katutaiteilijoita jne jne... päivällä paikka oli elossa ja iltaisin ei ollu juurikaan mitään tekemistä meille. Me hoidimme alueen tutkimisen vuokaraamillamme beachcruiser polkupyörillä. Samalla kävimme katsastamassa santa monican kävelykatujen katutaiteilijoita. Lonely planetin mukaan venicen rantakävelykatu live freakshow. Ehkä se tietysti tietystä näkökulmasta sitä onkin, mutta minun mielestäni se oli ennenmikin eloisa paikka, jossa ihmiset uskaltaa olla omia itsejään. Kahdessa päivässä paikka oli nähty ja meillä oli tavoitteena napata travellerin rooli seuraavasta hittielokuvasta. Ainoa vaihtoehto oli ottaa paikallisbussi Hollywoodiin. Napattiin punkat ihan uskomattoman hyvältä paikalta, jota piti pystyssä pari venäläistä huijaria keskellä hollywoodin walk of fame:ia. Huijareita sen takia, että lupasivat jokapäivä seuraavan yö olevan halvempi, mutta ei irronnut, kun aina löytyi, jokin tekosyy. Noh kohtuu halpa se silti oli suhteessa sijaintii. Hollywoodin walk of fame on turistikrääsän ja julkkis kiertoajeluiden keskus. Meitä ei moiset rahastuskierrokset napannut, vaan tero löysi öky ison levykaupan ja mä löysin jonkkakaupan. Tietysti löydettiin myös ison-arskan ja hasselhoffin tähdet. Myös uusimmat leffat oli käytävä katsomassa. Ocean's thirteenin teatterin edessä oli muunmuossa George Glooneyn kädenjäljet betonilaatassa kuivumassa ensi-illasta. Toinen hitti oli pirates of the caribean 3, jonka teatteri oli sisustettu elokuvan aidoilla lavasteilla ja vitriineissä oli tähtikaartin rooliasut. Niin hollywoodia! Sitten mekin lähdettiin kiertoajelulle, mutta omatoimisesti ja 3dollarin paikallisbussin päiväpassilla. Ensiksi beverly hilssiin, jossa emme tunteneet oikein sopivamme katukuvaan. Kaduilla oli tyyristä autokalustoa ja ihmiset kulkivat puvut päällä. Me vaan näytettiin kuusikuukautta reissussa rähjääntyneiltä reput selässä. Kaupat perustuivat lähinnä armanin, diorin, guccin ja muiden vastaavin liikkeisiin. En ymmärrä kun thaimaan kaduilta sai samaa tavaraa todella pajon halvemmalla :) Jätskit meillä oli varaa ostaa. Seuraavaksi losin downtowniin. Losin ensimmäinen alue, joka näytti "normaalilta" kaupungilta. Täällä tapasimme huvittavimman katutaiteilijan ikinä. Koska en pysty hänen showtaan videolta teille vielä näyttämään. Otetaan nyt pieni näyttöpäätteiden edessä tehtävä demo tästä showsta. Pistäkää kyynärpäänne kylkiin kiinni ja kädet nyrkkiin suoraan eteenpäin. Siristäkää silmiänne ja huutekaa niin kovaa kuin lähtee..präääääää!!!!!!! Kun oikein pääsette fiilikseen voitte hieman heiluttaa lantiota. Tässä oli niin paljon yritystä että pakko oli antaa killinki. Losissa olis ollu vielä nähtävää, mutta päivät väheni ja Las Vegasiin oli pakko päästä. Selvittelimme hieman hintoja ja halvimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui kolmen päivän paketti, johon kuului matkat eestaas ja kaksi yötä aivan Las Vegas stripin tuntumassa. Ensimmäinen ihmetys oli Las Vegasin kuumuus. 46 celsiusta kuivaa ja polttavaa auringon paahdetta. Suomipojalla on aina ollu käsitys lämpötilojen vaihtelu olevan suurimmillaan pohjois-etelä suunnassa matkustaessa. Tällä kertaa kuitenkin matkustettiin neljä tuntia suoraan itään ja lämpötila kaksinkertaistui..ei mitään järkeä. Siellä oli yksinkertaisesti niin kuuma ettei sillä voinut ulkona olla. Onneksi Las Vegasin idea on olla sisällä ilmastoiduissa kasinoissa, jotka on todella massiivisia. Vegas oli vielä paljon ihmeellisempi ja suurempi kuin elokuvien luoma käsitys siitä. Sisätiloissa on omia pikkukaupunkeja omine kävelykatuineen. Kasinolta toiselle menee omia metrolinjoja suoraan aulasta aulaan. Kelloja ja exit kylttejä ei löydy, koska ihmisten halutaan pysyvän sisällä ja kadottavan ajantajun. Las Vegasissa ei ole aikaa vaan lähes kaikki on auki 24h. Keinot on monet pitää ihmiset kasinoilla, yhtenä mainitsemisen arvoisena on puhtaan hapen pumppaaminen ilman sekaan sisätiloissa, joka tekee olosta hieman mukavamman tuntuisen ja poislähtemisen kynnys on suurempi. Vegasista löytyy eiffeltornia, pikkuvenetsiaa, monte carloa, egyptiä sfinkseineen, new yorkia ja niin paljon kaikkea vastaava keinotekoista että se vain pitää mennä itse käymään ja nähdä se. Turhaan minä enempää tähän luettelen mitä kaikkea sieltä löytyy. Vaikka kertoisin kaiken silti sinne mennessäsi pyörittelisit päätäsi että huh huh!! Positiivisin yllätys meille oli vegasin halpuus. Vegasi kerää massit uhkapeleistä ja kaikki muu on halpaa. Tästähän minä ja tero innostuttiin(ehkä hieman liikaakin) sillä aloitimme heti paikalle saapuessamme sellaiset festarit että ei onnisttu nousemaan kolmannen päivän aamuna paluubussiin. Vaan jatkettiin festareita ja kaytiin herkullisella aamiaisella, johon kuului pullo punaviiniä ja pihvi ateria :) Kyseinen aamiainen toistettiin kahtena aamuna tai ehkä kolmena...en oo ihan varma. Jos pelaa kasinoilla niin juomat on ilmasia. Kun pelaa pikkurahalla ja vegasin festarit voi hoitaa melko pienellä budjetilla. Loput yksityiskohdat on jätettävä vegasiin sillä sanonnan mukaan: what happends in vegas stays in vegas! Onnistuimme hoitamaan itsemme takaisin Losiin ja hollywoodin kautta lentokentälle.

Viimeine kohde-> Lontoo. Ensimmäistä kertaa seitsemään kuukauteen meitä oli lentokentällä joku oikeasti vastassa. Nimittäin Äidin serkku Leila ja hänen poikansa, jotka asuvat Lontoossa. Ei tarvinut etsiä bussipysäkkejä eikä miettiä, mistä löytyisi hyvä ja halpa yösija. Saimme lämpimän vastaanoton ja suomea puhuva leila sekä englannin sää toimivat hyvin pehmeänä laskuna takaisin kotiinpaluuseen. Jäljellä oli enään kaksi päivää ja ympärillä koko lontoo. John(Leilan mies) vei meidät raikastavalle pyräretkellä suureen puistoon, jossa tunsi olevansa maalla vaikka olimmekin lähes lontoon keskustassa. Illalla päästiin myös perinteiseen englantilaiseen pubiin syömään ja maistamaan yhdet oluet. Syöminkien jälkeen Leila lähti viemään kiertoajelulle. Taisi pamahtaa ensimäistä kertaa oikein kunnolla se jetlaaki, kun ei meinannut millään pysyä enään autossa silmät auki. Eli auton suunta kohti kotia ja äkkiä nukkumaan niin seuraavana päivänä meillä oli koko päivä aikaa kierrellä lontoota. Niin me myös tehtiin, koko päivä taaplattiin ja taaplattiin. Tuli nähtyä suurin osa kaikista lontoon tärkeimmistä viehätyksistä. En nyt muista viimeisestä illasta juuri mitään. Kaippa me vaan itkettiin siellä baarissa kaiken tämän loppumista. Kiitokset Leilalle perheineen! Ensireaktio suomen lentokentällä oli outo. Kaikki puhui yhtäkkiä suomea ympärillä. kuulosti kuin päästä kuuluisi ääniä. Aivot vaan rupes jotenkin rekisteröimään kaikkea mitä ympärillä puhuttiin..ilmeisesti vaan sen takia että ne osas sen tehdä. Lentokentällä suomessa oli vastassa tuttuja kasvoja ja tuntui hyvältä olla taas suomen maaperällä.